Puhdas vesi on tärkeää nyt
ja vielä tärkeämpää se on tulevaisuudessa.
Haluamme olla tavoittamassa tuota päämäärää
yhteistyössä teidän kanssanne.

Kunnallisen suljetun kaatopaikan valumavesien käsittelyyn oli rakennettu vesienkäsittelykenttä. Kentän valmistuttua ja sen toimintaa seurattaessa kävi ilmi, että valumavedet sisälsivät runsaasti rautaa ja rauta alkoi saostua hallitsemattomasti eri kohdissa veden käsittelyä. Provenor sai toimeksiannoksi Etelä-Karjalan Jätevesisuunnittelulta selvittää keino käsitellä veden sisältämä rauta siten, ettei se aiheuttaisi ongelmia kentän toiminnalle.

1. Provenor teki ensin kattavaa taustatyötä sekä kohteesta saatujen tietojen perusteella että myös kirjallisuudesta saatavalla aineistolla eri käsittelyvaihtoehdoista.

2. Seuraavaksi vedestä haettiin näytteitä ja provenor testasi näytteitä eri menetelmillä Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston laboratoriossa. Rautapitoisuudet määritettiin Yliopiston AAS-laitteella.

3. Parhaaksi vaihtoehdoksi rautaongelman poistamiseksi valumavedestä osoittautui raudan hapettaminen vetyperoksidilla, jolla tarvittavat määrät olivat pieniä ja toisaalta laiteinvestoinnit alhaisia.

 

Kokonaisuudessaan toimeksianto vaati täyden viikon työpanoksen, koska alkuvaiheessa piti etsiä eri vaihtoehtoja käsittelylle eikä siten ollut olemassa esim vertailukohtaa menetelmälle. Lopullisesti valitun menetelmän ratkaisivatkin toisaalta taloudelliset seikat ja toisaalta käsittelyn helppous.  

 


« Takaisin

Ajankohtaista

1. huhtikuuta 2013
Provenorin perustaja Jukka Pykäläinen on suorittanut Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon 20.3.2013
Lue Lisää

1.syyskuuta 2012
Provenorin Jukka Pykäläinen on valittu Exbio-hankkeen ohjausryhmään
Lue Lisää